Hyväksi automaalariksi oppii vain kantapään kautta – priimaa syntyy, kun kokemusta kertyy.
Uunissa on kirkkaat valot, raitis ilma, siistit nurkat ja katto korkealla. Tässä Kivenlahden korjaamon autouunissa autot maalataan ja kuivataan. Harmaa Volkswagen-pakettiauto on suojattu muoveilla, ja vain kolarin kolhima takalokasuoja on jätetty paljaaksi maalausta odottamaan.
Saija Eerola kytkee moottorimaskin puhaltimen päälle, asettelee maskin naamalleen ja vetää suojahaalarin hupun päänsä yli.
Rauhallisin vedoin hän ruiskuttaa paineilmaruiskulla ohuen ohutta maalikerrosta Volkkarin kylkeen. Muutamassa minuutissa homma on valmis. Saija tarkastelee lopputulosta pää kallellaan. Hyvälle näyttää, joten ovesta ulos ja ”sauna päälle vartiksi”. Uuni lämpenee muutamissa minuuteissa 75 asteeseen, ja sen lämmössä maalipinta saa kuivahtaa ennen seuraavaa vaihetta.
Käden taitoja oppisopimuksella
Saija meni lukion jälkeen töihin varastolle. Viiden vuoden kuluttua alkoi mieli tehdä jotain muutakin.
”Olen aina tehnyt käsilläni kaikenlaista. Myös autot ovat olleet vahvasti mukana, olen pessyt ja putsannut esimerkiksi oman perheen autot.”
Hän alkoi etsiä koulutusta, jonka kautta pääsisi tekemään työkseen jotain, jossa näkee kättensä jäljen. Kehittyi ajatus automaalarin oppisopimuskoulutuksesta ja tie vei InCarille.
”Oppisopimus kesti kaksi vuotta, ohjaajina oli kolme kokenutta automaalaria. Valtaosan ajasta tein käytännön töitä. Koulun penkillä kävin vain seitsemänä päivänä, koska lukion opinnoilla sai kuitattua niin paljon teoriaa.”
Nyt Saija on ollut jo vajaan vuoden vakituisessa työsuhteessa. Töitä riittää, koska hyvistä maalareista on pulaa.
Vain tekemällä oppii
Kivenlahdessa paikkaillaan paljon pienemmistä kolhuista iskua ottaneita puskureita, lokareita ja kylkivaurioita. Hallissa odottaa maalausta puolenkymmentä autoa – ne on kitattu ja hiottu, pohjamaalit on ruiskutettu ja pohjatut kohdat kuivavat infrapunalamppujen alla.
Hyväksi automaalariksi ei opita koulussa.
”Hyväksi tullaan vain kokemuksen kautta, se vaatii monta vuotta ja paljon maalattuja autoja. Hyvä maalari on rauhallinen. Jos jotain meinaa mennä pieleen, hätäilemällä saa aikaan vaan lisää tuhoa”, työnjohtaja Mikko Suomi kertoo.
Samaa sanoo Saija itse.
”Joskus tulee virheitä ja valumia. Silloin ei auta kuin tehdä homma uudelleen”, hän sanoo maalivarastossa lakkaa sekoittaessaan.
Lakalla viimeistellään maalattu pinta – samalla se suojaa itse maalia, koska maalit ovat nykyään vesiohenteisia eivätkä itsessään kestä kosteutta.
Purkit kiinni, paikat siistiksi ja uunia kohti. Saijan lähtöä katselee seinältä talon toinen nainen – tyttökalenterin daamilla ei ole tosin korjaamo-olosuhteisiin hyväksyttyä suojahaalaria.
Kohti mestaritutkintoa
Lakkausta varten Saija säätää uunin lämpötilaa. Odotellaan muutama minuutti, että uuni jäähtyy. Hän menee uuniin ja toistaa rutiinit: ruisku, maski, huppu. Sitten vedetään siisti lakkakerros pakun kylkeen.
Työasennot ovat usein haastavia, koska puskurit, helmat ja lokarit ovat matalalla ja töitä joutuu tekemään kyykyssä. Joskus taas pitää kurotella, kun maalataan korkeampia autoja. Tukeva jakkara helpottaa työtä. Työturvallisuus on sinänsä kunnossa. Höyryt suodatetaan sekä henkilökohtaisilla suojaimilla että autouunin imureilla, jotka kiskovat maalihöyryt pois suoraan ritilälattian läpi.
Tämän päivän urakka on takana. Pakettiauto saa jäädä kuivumaan, Saija lähtee kotiin, jossa odottaa kaksi kissaa ja kirkkaanvihreä Mazda 2.
”Sen löysin, kun etsin halpaa, mutta kivanväristä autoa”, hän nauraa.
Saija viihtyy työssään, mutta tulevaisuudessa häämöttää uusia suunnitelmia.
”Kyllä mulla on kova halu kehittyä ja kouluttautua eteenpäin. Kymmenen vuoden työkokemuksen jälkeen voi hakeutua maalarimestarin koulutukseen.”